Tunneäly, me-henki, vuorovaikutustaidot, tiimiäly. Kaikkia näitä peräänkuulutetaan keinoiksi ottaa työelämän murros haltuun. Tuotannon ja työn kiihtyvä digitalisoituminen vaatii, ehkä yllättävästi, yhä parempia ihmissuhdetaitoja toimiakseen tehokkaasti.


Mitä yhteisöllisyys on? Klassisen määritelmän mukaan yhteisöllisyyttä luonnehtivat luottamus, osallisuus, sitoutuminen ja läheisyys. Yhteisöllisyyden voi tuntea energisoivana lämpönä, joka virtaa ihmisten välillä. Se on yhdessä värähtelemistä ja jopa yhdessäolon kiihkoa vaikkapa silloin, kun me suomalaiset seuraamme voittoisaa jääkiekkopeliä.


Jääkiekon MM-kisoissa suomalaisen joukkueen sankariksi nostettiin joukkueen kapteeni Marko Anttila, joka sai lempinimekseen Mörkö ehkä ulkomuotonsa takia. Anttilan asema yhteisössään ei kuitenkaan vastaa Mörön asemaa Muumilaaksossa. Mörkö nimittäin oli yksinäinen ja aavemainen olio. Sen hohkava kylmyys pimensi ja jäädytti kaiken ympärillään, eikä Mörköön saanut oikein kontaktia. Se vain ilmestyi äkkiarvaamatta paikalle varsinkin valon ja tulen houkuttamana.


Kirjassa Muumipappa ja meri Muumi-peikko mietti, kannattaako Mörköä pelätä. Vaikka se oli taas yön aikana tehnyt tuhojaan puutarhassa, Muumi-mamma vakuutti, ettei se ole vaarallinen. ”Onko joku sitten tehnyt Mörölle pahaa”, Muumipeikko aprikoi.


”Sitä ei voi tietää, mutta pikemminkin on niin, ettei kukaan ole tehnyt hänelle mitään. Välittänyt hänestä nimittäin. Eipä silti, että hän sitä muistaisi tai kulkisi ympäri kohtaloaan hautoen”, Muumi-mamma pohti.


Se sai Muumi-peikon miettimään Mörön kohtaloa: ”Jos on olemassa joku, josta ei koskaan puhuta ja jolle ei koskaan puhuta, tämän täytyy varmaan vähitellen hävitä olemattomiin. Hänhän ei tohdi uskoa olevansa olemassa.”


Muumi yritti eläytyä Mörön asemaan. Hän mukaili Mörön eleitä ja kuvitteli olevansa maailman yksinäisin olento. Se ei kuitenkaan onnistunut Muumilta, vaan ”iloiset ajatukset alkoivat väkisin lentää hänen lävitseen”. Niinpä niin. Oma selitykseni sille on, että Muumilla oli kannatteleva yhteisönsä, joka suorastaan esti häntä olemasta onneton ja itsekäs.


Syvimmiltään yhteisöllisyyden tunne kumpuaa huomioimisen tunteesta. Kun ihminen kokee tulevansa huomatuksi, hän kokee olevansa osallinen. Siitä seuraa sitoutuminen yhteisöön ja motivaatio ponnistella yhteisen hyvän eteen.


Työtoverin tervehtiminen kuuluu alkeellisimpiin tapoihin kertoa hänelle, että olet minulle olemassa. Sitä ei kummallista kyllä ole sisäistetty kaikissa työyhteisöissä. Työpaikan kahvipöydässä saattaa istua niitä hiljaisia mörköjä, joilta kukaan ei koskaan kysy kuulumisia. Itsekeskeisimmät miehittävät kahvihuoneen äänitilan.


Möröltä ei voi edellyttää sitoutumista. Mutta voi kokeilla, mitä tapahtuu, kun katsoo häneen, tervehtii, pysähtyy aidosti ja kysyy yksinkertaisen kysymyksen: ”Mitä sinulle kuuluu?” Voi muuten tapahtua ihmeitä. Huomaat, että mörkö alkaa auttaa sinua, edistää parastasi ja ehdottaa yhteistyöprojektia. Hän todennäköisesti puolustaa sinua myös takanapäin. Mörkö voi olla missä tahansa asemassa työyhteisössä. Hän voi olla niin johtotason henkilö kuin työntekijäkin. Yhteistä möröille on se, että he kaikki kaipaavat valon ja tulen äärelle. Energisoivin valo ja tuli löytyy toisista ihmisistä.